Sosiaalihuoltolain mukaisia liikkumista tukevia palveluja järjestetään henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn takia ja jotka tarvitsevat palvelua asioimisen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi.
Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumisen tuen palvelun tarkoitus on tukea ensisijaisesti asiakkaan itsenäisen elämisen mahdollisuuksia kotona. Tavoitteena on antaa sellaisia palveluita, jotka mahdollistavat itsenäisen asumisen, omatoimisen selviytymisen päivittäisistä toiminnoista ja edistävät toimintakykyä.
Sosiaalihuoltolain mukaista palvelua myönnettäessä otetaan huomioon myös hakijan taloudellinen tilanne. Asiakkaalla ei ole subjektiivista oikeutta sosiaalihuoltolain mukaiseen liikkumisen tuen palveluun. Palvelua myönnettäessä etusijalle asetetaan heikoimmassa asemassa olevat asiakkaat.
Sosiaalihuoltolain mukaisena liikkumisen tuen palveluna myönnetään korkeintaan 8 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa yksilölliseen tarpeeseen perustuen. Asumispalveluissa tai laitoshoidossa olevalle asiakkaalle myönnetään enintään 4 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Liikkumisen tuen palveluna myönnettyjä matkoja voi käyttää pääsääntöisesti asuinkunnan alueella kohdistuviin matkoihin.
Kaikki Kessoten alueella asuvat kuljetuspalvelun asiakkaat tilaavat taksinsa välityskeskuksen kautta. Tilaus tulee tehdä viimeistään tuntia ennen matkan lähtöaikaa. Kuljetuspalvelumatkat voi tilata:
- soittamalla numerosta 023 6103430
- tekstiviestillä numerosta 045 73960422
- sähköpostilla osoitteesta kessotetaksi@fcg.fi
- sovelluksen kautta