Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu
Vaikeavammaisten kuljetuspalvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja vamma tai sairaus estää julkisten liikennevälineiden käytön. Vammasta aiheutuvan haitan tulee kestää pääsääntöisesti vähintään yhden vuoden.
Kuljetuspalvelua on oikeus saada asiointiin ja virkistykseen vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa sekä välttämättömät työ- ja opiskelumatkat.
Sosiaalihuoltolain mukainen liikkumisen tuen palvelu
Sosiaalihuoltolain mukaisia liikkumista tukevia palveluja järjestetään henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn takia ja jotka tarvitsevat palvelua asioimisen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumisen tuen palvelun tarkoitus on tukea ensisijaisesti asiakkaan itsenäisen elämisen mahdollisuuksia kotona. Tavoitteena on antaa sellaisia palveluita, jotka mahdollistavat itsenäisen asumisen, omatoimisen selviytymisen päivittäisistä toiminnoista ja edistävät toimintakykyä. Sosiaalihuoltolain mukaista palvelua myönnettäessä otetaan huomioon myös hakijan taloudellinen tilanne. Asiakkaalla ei ole subjektiivista oikeutta sosiaalihuoltolain mukaiseen liikkumisen tuen palveluun.
Taksin tilaaminen
Kaikki Kessoten alueella asuvat kuljetuspalvelun asiakkaat tilaavat taksinsa Keskustaksi Oy:n välityskeskuksen kautta. Tilaus tulee tehdä viimeistään tuntia ennen matkan lähtöaikaa. Samalla tilauksella voi tehdä useamman kuljetuspalvelumatkatilauksen. Kuljetuspalvelumatkat voi tilata:
- soittamalla numeroon 0102176537
- tekstiviestillä numerosta 050 574 6660
- sähköpostilla osoitteesta kessote@keskustaksi.fi tai
- asiakassovelluksella osoitteesta keskustaksi.rideit.fi.
Palautteen antaminen Keskustaksille
Keskustaksille voi antaa palautetta seuraavien kanavien kautta:
- Palautelomake osoitteessa www.keskustaksi.fi > Valitse Ota yhteyttä
- Yleiset asiakas- ja kuljettajapalautteet: asiakaspalvelu@keskustaksi.fi
- Laskutus- ja maksuliikennepalautteet ja -korjaukset: laskutus@keskustaksi.fi
- Puhelimitse arkisin klo 9–15: p. 0100 85 545
Jokainen palaute, joka annetaan virallisten palautekanavien kautta, luo oman tikettinsä palautteiden käsittelyyn suunnattuun järjestelmäämme. Jokainen tiketti käsitellään niin pian kuin mahdollista. Yleinen tavoiteaika on 1–3 arkipäivää. Palvelun ja laadun varmistamiseksi Keskustaksi toivoo, että kaikki palautteet annetaan vain näiden virallisten palautekanaviemme välityksellä.
Lomakkeet
Ohje, voimassa 1.2.2022 alkaen:
Yhteystiedot
- Harjavalta, Luvia
- Eurajoki, Kokemäki
- Nakkila
Harjavalta, Luvia
Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä
Koulukatu 2
29200 Harjavalta
Käyntiosoite: Myllykatu 10
Eurajoki, Kokemäki
Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä
Koulukatu 2
29200 Harjavalta
Käyntiosoite: Myllykatu 10
Nakkila
Katja Kaski
vs sosiaaliohjaaja Kehitysvammahuollon palvelut
Ajankohtaista aiheesta
Tiedote Kessoten kuljetuspalveluista
Kuljetuspalveluiden kokonaisuutta on kehitetty yhteistyössä sopimuskumppanien kanssa vuoden 2022 aikana. Kessote on aktiivisesti seurannut palvelun …
Tiedote: Kessoten kuljetuspalveluiden tilanne
Kuljetuspalveluiden toimintaa kehitetään aktiivisesti ja suunnitelmallisesti yhteistyössä sopimuskumppanien kanssa. Toiminnassa on edelleen kehitettävää. Kessote järjestää …
FCG:n välittämien kuljetusten puhelintilastot (päivitetty 10.1.2022)
Tilastossa ovat mukana kaikki FCG välityskeskukseen saapuneet puhelut liittyen kuljetusten välittämiseen Kessoten kuntayhtymän alueella. Mukana …